Haastattelu

Laura Lindstedt

ONEIRON

Oneiron on harvinaisen mahtava lukukokemus, jossa seitsemän naista eri puolilta maailmaa jakaa kertomuksensa ja kohtalonsa. Miten näin monista henkilöstä ja erilaisista kerronnan tavoista syntyi hallittu  kokonaisuus?
Koska romaanissa on niin monenlaisia hahmoja, jo heti alun perin tuntui siltä, ettei heistä kaikista voi kertoa samalla tavalla. Jokaisella näistä naisista on oma luonteensa ja temperamenttinsa.
Brasilialainen Rosa Imaculada saa melodraamakehyksen  ympärillensä. Venäläinen Polina joka on paasaava ja luennoiva, introvertti tyyppi, tulee kerrotuksi eräänlaisen luennon avulla,  kun hän puhuu pitkään Swedenborgista. Minulle oli helpotus ymmärtää että näiden naisten temperamentteja kuulostelemalla voin löytää erilaisia kerronnan keinoja, joista syntyy orgaaninen kokonaisuus, ei kokoelma erityyppisiä lyhyitä tekstejä.
Kokonaisuuden muodostamisessa tärkeä oli kertojan ääni, joka kuljettaa naisten tarinoita - ja välillä omiaankin - koko ykkösosan ajan. Kertoja on oikeastaan kahdeksas hahmo kirjassa, hänellä on voimakas tahto ja paljon mielipiteitä.

Kertojalla on ihan oma tyylinsä, hän on välillä myös ironinen, selittää asioita omalla tavallaan.
Hän on vanha sielu.  Minun on vaikea kuvitella hänelle kasvonpiirteitä. Hän on minulle ääni, ehkä vanha eurooppalainen mies, besserwisser-tyyppi, joka jakaa ajatuksiaan ja ohjaa lukijaa. Hän ei kuitenkaan ole yksiääninen, koska hyödynnän häntä niin, että henkilöhahmon ääni ja kertojan ääni alkavat sekoittua  toisiinsa.
Tällainen kerrontatapa kiinnostaa minua erityisesti.

Olet kirjoittanut Oneironia kahdeksan vuotta, samoin melkein yhtä kauan esikoiskirjaasi Sakset. Se on aika uskomaton urakka.
Molempien romaanien ohella tein myös muita töitä, olen esimerkiksi kirjoittanut tohtorinväitöskirjaa, joka nyt alkaa olla loppuvaiheessa. Apurahan turvin olen ajoittain voinut keskittyä kirjoittamiseen.
Pitkä kirjoitusaika on kokemukseni mukaan ollut hyödyksi, vaikka joskus voisi myös olla mielenkiintoista kirjoittaa  rykäisten ja nopeasti.

Miten romaanisi on muuttunut näiden vuosien kuluessa? Sehän on tietysti kehittynyt koko ajan.
Oneironin luvut olen kirjoittanut pääosin siinä järjestyksessä kuin ne ovat kirjassa.  Esimerkiksi senegalilaisen Maimunan hahmoon minun piti tutustua pitempään.  Sitä olen täydentänyt, mutta iso kaari oli minulle  alusta pitäen selvä. Nämä naiset tulevat  valkoiseen tilaan, ja sitten he vähitellen siirtyvät yhä aineettomampina kohti omia kuolinnäyttämöitään. Kun aloin kirjoittaa, en tiennyt vielä miten toteuttaisin kaikki ideani, mutta suuri visio oli olemassa. Oneironin kirjoittaminen ei ollut suuren mylläyksen tulos, vaan meninkuin hidas juna eteenpäin.

Olet tehnyt tarkkaa työtä, ja tutkinut tavattoman paljon eri asioita.
Kyllä, Oneiron on kirja, joka on imenyt paljon tietoaineistoa sisäänsä. Halusin että se ikään kuin tursuaa, mutta on samalla orgaaninen teos.

Se on vaatinut sekä maantieteellistä, filosofista ja muiden kulttuurien, erityisesti juutalaisuuden tutkimusta. Juutalaisuuden yhteys anoreksiaan on todella mielenkiintoinen asia, jolla on niin monta puolta.
Oma hypoteesini oli, että koska ortodoksijuutalaisessa kulttuurissa on traditionaalisesti vahvoja syömiseen liittyviä puhtaussääntöjä, se voisi olla myös yksi altistava tekijä anoreksian puhkeamisessa. Anoreksiaanhan myös sisältyy jako ”likaisiin” ja ”puhtaisiin” ruokiin, siihen mitä saa syödä ja mitä ei. Jo muutama Google-haku paljasti että onhan näitä asioita tutkittu. Tässä hyödynnän olemassa olevia lähteitä.

Minähän en sinua lainkaan tunne, mutta sen perusteella mitä olen lukenut, käyttäisin sinusta kahta määritelmää, tahtoihminen ja älykkö.
Tahtoa on,  se  on pitkän tähtäimen tahtoa, vähän jääräpäisesti teen niitä asioita, joita lähden tekemään. Älykkö – ymmärrän mitä tarkoitat, osa minusta tunnistaa määritelmän ja osa ei. Olen myös hyvin konkreettinen ihminen, fyysiset ja ruumiiseen liittyvät asiat kiinnostavat minua paljon. Aistillisuus, ylipäänsä se miten ihminen aistii kropan kautta maailmaa, se näkyy Oneironissa.
Voi olla, että kielellistän näitä asioita hieman ”älykkömäisesti”, mutta se ei ole itsetarkoituksellista, vaan minun tapani olla kielessä.

Tahtoihmisiä löytyy myös sinun romaanihenkilöistäsi. Shlomith esimerkiksi menee päättäväisesti kohti omaa  tuhoaan, eikä tajua, että se saattaa olla niin vaarallista.
Näin on, jääräpäiset mielet ovat mielestäni kaunokirjallisesti kiinnostavia. Esimerkiksi itsepetoksen kysymys on hirveän kiehtova. Shlomith sekä ensimmäisen romaanini päähenkilö Maria ovat molemmat älykkäitä ja tarkkanäköisiä naisia, mutta samanaikaisesti heillä on valtavia pimeyksiä psyyken nurkissa, mikä estää heitä näkemästä kokonaisuutta. 

Varmaan vielä palaat jollakin tavoin tähän?
Kyllä se on yksi tärkeimmistä jutuistani, mielen luotaaminen ja tutkistelu.

Haastattelu Liisa Paavilainen

Haastattelu

Antti Tuuri

TANGOPOJAT KERTOO PALASEN RUOTSINSUOMALAISTA HISTORIAA

Antti Tuuri on yli neljäkymmentä vuotta jatkuneen uransa aikana kirjoittanut romaanien lisäksi elokuvakäsikirjoituksia, oopperalibrettoja, elämänkertoja ja historiikkeja. Hänet on saanut sekä  Finlandiapalkinonon että Pohjoismaisen kirjallisuuden palkinnon. Romaaneissan hän on mm. kertonut synnyinseudustaan Etelä-Pohjanmaasta ja seurannut äitinsä suvun kohtaloita Yhdysvalloissa.

Hänen uusin kirjansa, Tangopojat, kertoo Ruotsiin 1960-luvulla muuttaneista suomalaista.  
Tangopojissa seurataan Pohjanmaalta Ruotsiin Volvon hiomakoneelle töihin tullutta,  haitarinsoittoa rakastavaa Saulia.

Miksi tartuit tähän aiheeseen?
Minulla on ollut hyvin pitkään suunnitelmissa kirjoittaa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista. Olin oikeastaan jo päättänyt, että nyt vihdoin tartun tähän aiheeseen, kun minuun ottivat yhteyttä Taisto Ruotsalo ja Pentti Panula ja he lupasivat auttaa minua haastatteluissa. Muistin myös äidinpuoleisen sukulaisen, joka soitteli tanssiorkesterissa ennen Ruotsiin muuttoaan. Luettuani joukon tutkimuksia ja haastatteluja minulle selvisi, kuinka suuri merkitys suomalaistansseilla 1960- ja 1970-luvulla oli suomalaisille Ruotsissa.

Kun Susanna Alakoski kirjoitti Sikalat romaaninsa, monet ruotsinsuomalaiset loukkaantuivat,  koska taas nostettiin esille suomalaisten ryyppääminen ja köyhyys. Ihmetelttiin etteikö koskaan voisi kertoa Ruotsissa menestyvistä suomalaisista. Miten uskot tai toivot ruotsinsuomalaisten ottavan vastaan sinun romaanisi?
Tähän asti kuulemani perusteella kirja on otettu vastaan hyvin.

Olet tehnyt pajon taustatyötä ja tavannut useita Ruotsissa asuvia suomalaisia. Saako Tangopojat jatkoa?
Olen ajatellut kirjoittaa 1970-luvulle sijoittuvan romaanin, Tangopojat tapahtuu suurimmalta osin vuonna 1966.

Haastattelu Maarit Turtiainen

Haastattelu

Kalle kniivilä

NEUVOSTOMAAN LAPSET / SOVJETS BARNBARN

”Tässä kirjassa Baltian venäjänkieliset saavat puhua itse. 84-vuotias Maria kertoo siitä ihanasta toukokuun illasta muutamia viikkoja Stalinin kuoleman jälkeen, kun hän Kohtla-Järven kaivoskaupungin tansseissa tapasi tulevan miehensä. 15-vuotias Kjara Riiassa valmistautuu latviankieliseen ylioppilastutkintoon, ja narvalainen Aleksei kertoo miten kävi kun hänen panssari-Sisunsa ajoi miinaan Afganistanissa.”

Kalle Kniivilä on kirjoittanut kolme kirjaa kolmella kielellä, kaikki perustuvat venäläisten  haastatteluihin,  ensin Venäjällä, sitten Krimillä ja Baltian maissa.
Putins folk ilmestyi toukokuussa 2014, siitä tuli arvostelumenestys ja suomenkielinen versio Putinin väkeä - Venäjän hiljainen enemmistö palkittiin vuoden parhaana tietokirjana. Kalle lähti tapaamaan venäläisiä vasta Ukrainalta miehitetyllä alueella ja kun Krim on meidän  vuotta myöhemmin julkaistiin, Kalle oli lähdössä kiertämään Viroa, Latviaa ja Liettuaa siellä asuvia venäläisiä tapaamassa.
Sovjets barnbarn, Neuvostomaan lapset antaa monipuolisen kuvan venäjänkielisten asenteista maiden kantaväestöön, jonka suhtautuminen heidän kieleensä  paljolti riippuu siitä kuinka suuri osuus heillä on koko maan asukkaista.  
Sydsvenskan-lehden toimittaja on asunut Suomessa, Venäjällä ja Skånessa.

Sinä puhut kotona kolmea kieltä, ruotsia, suomea ja esperantoa. Olet myös kirjoittanut kirjasi kolmella kielellä. Mikä näistä kolmesta on omin kielesi, jossa tunnet olevasi kotona?

Tunnen olevani kotona kaikissa kolmessa kielessä. Olen kirjoittanut kirjani ruotsiksi, koska se on työkieleni. Kotona puhun suomea lasteni kanssa, ja vaimoni Marian kanssa esperantoa, koska se on kieli, joka aikanaan vei meidät yhteen. Suomenkielisen version kirjoittaminen ei ole käännöstyötä, mutta se syntyy paljon nopeammin, koska kirja on jo valmis. Joitakin asioita täytyy selittää eri tavoin; ruotsalaisille jotkut asiat ovat vieraita ja suomalaisille tuttuja  ja päinvastoin.

Kirjasi on myös matkakertomus.  Olet kiertänyt monilla eri paikkakunnilla mielenkiintoisia haastateltavia, joiden kohtalot ja mielipiteet ovat hyvin erilaisia. Miten onnistunut löytämään heidät?

Olin päättänyt aloittaa matkani tapaamalla Viron rajavartiossa palvelevan venäläisen, joten ensimmäisen haastateltavan löytäminen oli kaikkein suurin haaste. Hän on todella olemassa, Viron maan venäläinen vartija Narvan raja-asemalla.
Aluksi olin haalinut liian paljon haastateltavia, kaikkien tarinat eivät kirjaan mahtuneet, sitten osasin matkan jatkuessa kyselemällä ihmisiltä löytää oikeat henkilöt.

Jokainen luku kirjassa alkaa lähikuvalla joko paikasta tai tapahtumasta.  Todella taitavasti johdatat lukijan tunnistamaan uuden tilanteen.

Kiva, että huomasit. Olen todella tehnyt paljon työtä löytääkseni oikeat kuvat eri lukujen alkuun,  jonkun yksityiskohdan, joka vie suoraan asiaan  ja paikan päälle.

Suhtautuminen venäläisiin eroaa aika paljon näissä kolmessa maassa, esimerkiksi kansalaisuuden myöntämisessä on eroja,  jotka osaltaan vaikuttavat neuvostoaikana muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä asennoitumiseen uuteen kotimaahansa.

Ylipäätään erot maiden välillä eivät ole valtavia. Liettuassa on vähiten venäläisiä ja kaikilla on passi, Latviassa ollaan tiukimpina, mutta neuvostomiehityksen historia on kaikissa maissa sama.
Kyltit ovat vain virallisella kielellä kaikissa kolmessa maassa. Myös koulussa on yläluokilla yli puolet opetuksesta virallisella kielellä. Siis kyse ei ole virallisen kielen tunneista (jotka nekin tietysti ovat olleet pakollisia aina) vaan siitä, että opetus on virallisella kielellä myös "venäjänkielisissä" kouluissa.

Latviassa on niin paljon venäläisiä, että he voisivat elää täysin omassa keskuudessaan, he eivät tarvitse latviaa.

Nyt olen itse  huomannut , että venäjän puhumisella on toinenkin puoli. Kun olin hiljattain opettelemassa viron kieltä Tallinnassa, huomasin miten paljon siellä puhuttiin venäjää.  Sehän oli ollut minulle helpotus, mutta nyt olisin halunnut saada enemmän harjoitusta viron kielessä.

Olet tavannut myös Baltian venäläisiä, jotka uskovat enemmän Venäjän TV:n propagandaan koska eivät ole itse voineet  tai edes halunneet käydä toteamassa sen paikkaansa pitävyyttä. He tahtovat säilyttää illuusionsa.

Olen halunnut tuoda esiin ihmisiä sellaisena kuin he ovat,  erilaisia tapoja suhtautua  omiin juuriinsa ja elämäänsä, antaa heidän kertoa oma tarinansa,  tuomitsematta ketään.  

Haastattelu Liisa Paavilainen

(Nyt on tullut myös vielä uusi käännös Krim on meidän kirjasta.Ukrainankielinen painos on ilmestynyt tänä syksynä, se on käännetty esperantonkielisestä versiosta.)

Kirjamessuilla Tukholman Suomen instituutin johtaja Anders Eriksson haastattelee Kalle Kniivilää ruotsiksi.

Haastattelu

Leo Ylitalo

OLI SE HYVÄ ETTÄ…

"Oli se hyvä, että isä nousi haudasta." Näin alkaa göteborgilaisen Leo Ylitalon esikoisromaani Sururisti, jossa tutkaillaan lempeän krittisesti pohjois-pohjalaisen kylän elämää. 1950-luvulla koulutaipaleensa aloitteleva Matias pohtii niin vuodenkiertoa kuin lestadiolaisuuden sävyttämää elämää ja kuolemaa.

Ruotsissa 45 vuotta asunut Leo Ylitalo muutti Pohjois-Pohjanmaan Kuivaniemeltä Oulun, Turun ja Tukholman kautta Göteborgiin, missä hän on työskennellyt peruskoulun opettajana ja toimittajana. 65-vuotias Ylitalo on todiste uudesta trendistä, siitä, että esikoiskirjan voi julkaista missä iässä hyvänsä. Romaanin aihio syntyi tosin jo vuosikymmeniä aiemmin.

Miksi et debytoinut aikaisemmin?

Kirjan kirjoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa, joka vaati ainakin mitä minuun tulee, muiden häiritsevien tekijöiden, kuten leipätyön lopettamista. Jäin viime vuonna eläkkeelle, joten minulla oli aikaa keskittyä pelkästään kirjoittamiseen.

Mikä sai sinut liikkeelle? Mistä tarinasi kumpuaa?

Menestyin 20 vuotta sitten YLE:n järjestämässä elokuvakäsikirjoituskilpailussa hyvin, sain jopa 10 000 markan palkinnon. Se antoi pontta kirjoittamiseen. Sururistin 1. luku on kilpailuun lähettämäni synopsis. Muutettuani Ruotsiin tunsin alkuvuosina ulkopuolisuutta, irrallisuutta ja koska olen sosiaalinen ihminen, kaipasin lapsuuteeni kyläyhteisön tiivistä kanssakäymistä.

Mikä on sinun mielestäsi kirjasi keskeisin sanoma?

En osaa sanoa, mikä olisi keskeisin. Romaani lähtee liikkeelle isoäidin kuolemasta, eksistentialismi on aina kiinnostanut minua. Yksi teemoista on vanhoillislestadionismin kuvaus lapsen silmin, tuomitsematta sitä. Tarinan voi nähdä myös elokuvakäsikirjoituksena, reportaasina, historiallisena kyläyhteisön kuvauksena. Siihen aikaan ihmiset osasivat vielä uurastaa talkoohengessä.

Kirjan sävy on humoristinen ja lempeä. Mistä tuo sävy tulee?

Huumori on vakava asia, millä ei saisi leikitellä, ha hah… Kaipa kasvuympäristö muovaa yksilön huumorintajun ja sen sävyn.

Käytät kirjassasi mukavasti murteita. Jäävätkö ne helposti korvaasi?

Kyllä. Rakastan murteita. Vanhaksi elänyt isoisäni, Sururistin Äijä oli viimeinen kylän asukas, joka hallitsi Kuivaniemen murteen. Oulun Yliopiston suomenkielen laitos kävi äänittämässä hänen puhettaan ja se on kuunneltavissa useimmissa Suomen yliopistoissa ja SKS:n arkistossa.

Kirjoitat parhaillaan uutta romaania. Työskentelet joka aamu kello kuudesta yhdeksään eli olet päättänyt ruveta täyspainoiseksi kirjailijaksi. Saammeko seurata Matiaksen elämää jatkossakin?

Emme saa, sillä seuraava kirjani ”Banaanitalo” kuvaa 1970-luvun ruotsinsuomalaisten elämää Tukholmassa ja Sundbybergissä, osin myös Göteborgissa.

Haastattelu Maarit Turtiainen

Kirjaesittely

Juhani Niemi

PIKAPIIRTOJA LARIN-KYÖSTIN ELÄMÄKERRASTA JA SEN TEKIJÄSTÄ

Larin-Kyösti (alun perin Karl Gustaf Larson, 1873–1948) syntyi ja kasvoi Hämeenlinnassa, jonne hänen Ruotsista tulleet vanhempansa olivat asettuneet puistoravintolan ja myöhemmin hotellin pitäjiksi. Vaikka Larin-Kyösti loi kirjallista uraansa pääkaupunkiseudulla, hän oli kirjoilla Hämeenlinnassa lähes nelikymmenvuotiaaksi asti.  Muutettuaan Oulunkylään Larin-Kyösti piti yhteyksiä vanhaan kotikaupunkiinsa, ja hämeenlinnalaiset pitivät häntä yhä omana kirjailijanaan.

Pikkukaupunkiin nousi sotien jälkeen kirjailijan jäljille useita muistomerkkejä. Näkyvin niistä sijoittui Toripuistoon, kun vuonna 1962 paljastettiin kirjailijan näköispatsas, jonka kyykistelevästä asennosta koulupojat keksivät erilaisia tulkintoja. Larin-Kyösti tuli hämeenlinnalaisille arkisemmin tutummaksi, kun kaupungin historiallisessa museossa pääsi tutustumaan runoilijan työhuoneeseen sellaisena kuin se oli ollut hänen kuollessaan.

Itsekin Hämeenlinnassa kasvaneena olen erinäisissä kirjallisissa hankkeissa tullut tekemisiin Larin-Kyöstin kanssa. Entistä elävämmäksi hän tuli, kun pääsin yhteisen koulumme, Hämeenlinnan lyseon juhlakirjaa (1998) toimittaessa käymään läpi aloittelevaan kirjailijaan liittyviä dokumentteja koululehtien sivuilta tai rangaistuspäiväkirjoista.

Kun Larin-Kyöstin Seuraa perustettiin uudelleen keväällä 2008, seurasin läheltä, miten kirjailijaa oltiin palauttamassa ansaitsemaansa arvoon. Seuran piirissä kohosi keskeiseksi tavoitteeksi myös elämäkerran kirjoittaminen.  Kun Larin-Kyöstin syntymän 140-vuotisjuhlaa vietettiin Hämeenlinnassa, minut kutsuttiin tapahtuman juhlapuhujaksi ja samalla sain tehtäväkseni laatia hänestä elämäkerran.

Larin-Kyöstistä ei ole tähän mennessä julkaistu laajempaa kirjailijakuvaa, vaikka yrityksiä sellaiseksi tehtiin jo hänen elinaikanaan. Syitä elämäkerran puuttumiseen voi etsiä siitä, että kirjailijan jälkeensä jättämät aineistot ovat levinneet moneen paikkaan, osa lopullisesti ulottumattomiin.
Elämäkertaa Larin-Kyöstistä olen tehnyt käytettävissä olleiden alkuperäislähteiden äärellä. Valmistunut teos on vaatinut matkustelua, koska olen asunut viime vuosina Tukholmassa. Toisaalta naapurimaa on ollut oiva näköalapaikka ajatellen sitä, että Larin-Kyöstin juuret palautuvat Ruotsiin. Ruotsin kautta hän myös pääsi laajemmille kirjallisille markkinoille, Eurooppaan ja Amerikkaan. Larin-Kyösti oli suomalaisessa ympäristössä harvinaisen verkostoitunut, todellinen kosmopoliitti.

Aineistoja lukiessa on ollut pakko arvioida uudelleen Larin-Kyöstin kirjailijakuvaa, joka on aikojen myötä yksipuolistunut lähinnä laulujen tekijäksi, ”viimeiseksi kansanrunoilijaksi”. Larin-Kyösti ansaitsee paikkansa kirjallisuutemme jatkumossa paitsi runoilijana myös draamantekijänä ja kertojana, terävänä aikansa havainnoitsijana. Ihmisenä hänessä oli särmää ja säikeitä enemmän kuin julkikuva on näyttänyt.

Kirjoittaja on väitellyt tohtoriksi sodan ja rauhan kirjallisuutta käsittelevällä tutkimuksella (1980). Hän on toiminut Tampereen yliopiston dosenttina 1982–1988 ja sen jälkeen professorina vuoteen 2009. Julkaisutoiminnasta mainittakoon aiemmat elämäkerrat Juhani Ahosta (1985), Arvid Järnefeltistä (2005) ja Paavo Cajanderista (2007). Larin-Kyöstistä kirjoitetun teoksen, joka ilmestyi elokuussa 2016, on julkaissut hämeenlinnalainen kustannusliike Karisto oy.

Kirjailijaesittely

Keijo Winstén

Synnyin Vaasassa marraskuussa 1946 ja asuin siellä nuoruusvuosiini saakka. Syksyllä 1973 muutin pysyvästi Ruotsiin. Olen harrastanut kirjallisuutta jo varhaisesta nuoruudestani asti.

Tähän mennessä olen julkaissut kuusi runokokoelmaa ja kaksi novellikokoelmaa ”Alokas Möttösen tarinoita” mikä julkaistiin toukokuussa 2012 ja ”Kaukana kaupungin äänet” elukuussa 5015.

Ensimmäinen runokokoelmani ”Miten paljon sietääkään” tuli julkisuuteen marraskuussa 2008. Runot perustuvat kokemuksiini ja näkemyksiini vuosien varrelta, aina lapsuudesta nykyisyyteen. Se ei kuitenkaan ole varsinainen elämänkertateos.

Toinen runokirjani ”Matka” valmistui lokakuussa 2010 juuri ennen Ruotsin suomalaisia kirjamessuja. Sen teemana, tai sanoisinko jonkinlaisena punaisena lankana on matka minkä me kaikki kuljemme. Se pitää sisällään kaikki elämään liittyvät kokemukset, ilot ja surut, rakastumisen riemun ja pettymyksien tuskat.

Lokakuussa 2012 julkaisin ensimmäisen ruotsinkielisen teokseni ”Nära hud”. Siinä on runoja lapsuusajoilta ja nuoruusvuosilta, sekä kokemuksia, mietteitä ja tunteita elämän varrelta sekä Ruotsista että Suomesta.

Syksyllä 2014 ilmestyi kirj ”Haikuja”. Se sisältää japanilasia haikurunoja.

Viimeisimmät kirjani ovat ”Kaukana kaupungin äänet” 2015 ja hiljattain ilmestynyt ruotsinkielinen ”Röda pust”.

Tähän saakka ilmestyneet kirjat:

2008         Miten paljon sietääkään, runoja
2010         Matka, runoja
2012         Alokas Möttösen tarinoita, tarinoita
2012         Nära hud, dikter (på svenska)
2013         Haikuja, haikurunoja
2014         Kaksi kaupunkia, runoja
2015         Kaukana kaupungin äänet, novelleja
2016         Röda pust, dikter (på svenska)

Kirjailijaesittely

Erkki Tammenoksa   

Erkki Tammenoksa on tänä vuonna kahdellakin tapaa käynyt läpi elämänsä monia vaiheita. Ensinnäkin juuri julkaisemassaan muistelmakirjassa Ja visst, jag kan ge besked om du vill, för jag var med !  Erkki Tammenoksa minns och berättar hän  kertoo elämästään tehtailijaperheen vesana Suomessa, tehdastyöläisenä, ammattiyhdistysaktiivina,  toimistopäällikkönä ja sosialidemokraattisena valtiopäivämiehenä Ruotsissa. Toinen läpikäynti on vielä tuoreempi. Lokakuun toisella viikolla Tammenoksa, 81,  muutti   Sätran kaupunginosasta Tukholman länsilaidalle Råckstaan. Tässäkin muutossa kävi selville miten uskomattoman paljon kirjoja, tavaraa ja muuta ihminen tulee keränneeksi nurkkiinsa, kun asuu neljäkin vuosikymmentä samassa osoitteessa.  

Ari Setälä (joka myös haastattelee Tammenoksaa messuilla)

Kirjailijaesittely

Väinö Vauhkonen

Eläkkeelle jäätyään Leppävirralla 1947 syntynyt Väinö Vauhkonen kirjoitti esikoiskirjansa, Eemelin katu. Romaanissan hän kuvaa lapsuuden miljöötä, jonka päätien varressa olevien talojen isännät olivat sattumoisin kaikki Eemeleitä. Siitä syystä tie nimettiin Eemelin kaduksi. Kadunvarren Eemeleiden perheet olivat varsin erilaisia luokkajakonsa, elämäntapansa ja uskonnollisten ristiriitojenkin vuoksi. Vauhkosen osin omaelämäkerrallinen, muistelmiin ja tositapahtumiin perustuva huumorilla höystetty kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, säästämättä mitään sosiaaliryhmää.

Kirjailijaesittely

Timo Roune

– ammattikirjallisuutta, teollista historiaa ja matkakirjan kautta spekulointiin energiatulevaisuudesta Timo Roune on luonut yrityselämässä kansainvälisen uran ja ammentaa nyt kirjoittamisesta voimaa. Hän jakaa aikaansa Tukholman ja Helsingin kesken ja havainnoi aktiivisesti tulevaisuuden trendejä tuotannossaan. Hänen kirjallinen tuotanto sai alun ammattikirjallisuuden tuottamisella. Kaksi oman alan teosta – Tuloksia ratkaisujen myyntiin ja Selling Results Solution – palvelevat käytännön oppaina alan ammattilaisia. Invalidikylästä maailmankylään paneutuu kirjoittajan synnyinkylän teollisuuden kivuliaaseen alkuun jatkosodan oloissa ja sen alasajoon rajojen avautuessa. Näkökulma on ihmisten, jotka rakensivat uutta ja kouluttivat lapsiansa parempaan elämään sodanjälkeisessä Suomessa. Route 66, Harmaat Pantterit Amerikan tiellä on matkakertomus jokaisen miehen unelmasta intiaani- ja cowboy-maisemien kautta miehiseen seestyneisyyteen. E-kirjana suomeksi ja englanniksi ilmestynyt – Vetyä, gospodin president, Energiasota 2.0 – katsoo energiatulevaisuuteen ja vaikeuksiin, joihin vallankumoukselliset keksinnöt ja keksijät törmäävät, kun etabloituneet öljy-, kaasu- ja kivihiiliyritykset ja valtiot kokevat taloudellisten intressiensä tulevan uhatuiksi. Energia-aihe elää ja on kirjoittajalle loputon innoituksen lähde. Jatkoa on odotettavissa, ruotsiksikin.

Kirjailijaesittely

Kaino  Ranén

Olen tähän mennessä julkaissut pseudonyymillä Koo Reiman 10 teosta. Yhdestoista, kolmas ja viimeinen osa Pilvet Kannaksen yllä trilogiaan on työn alla ja julkaistaan vuoden 2017 aikana. Lisäksi olen aloittanut nuortenkirjan, dekkarin ja yhden scifiteoksen kirjoittamisen. Pilvet Kannaksen yllä ilmestyy ruotsinkielisenä vuoden 2017 alkupuoliskolla. Mierontie on menossa käännettäväksi.

Oman kirjoittamiseni lisäksi vastaan ruotsinsuomalaisesta  kustantamosta Compania Comder HB:stä. Kustantamo julkaisi ensimmäisen teoksensa vuonna 2003. Sen jälkeen niitä on tullut 67 lisää. Edelleen löytyy Ruotsista kirjailijoita jotka kirjoittavat suomeksi. Tosin toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaiset kirjoittavat pääosin ruotsiksi. Suunta siihen on selvä. Suomenkielistä kirjallisuutta lukevien joukko harvenee Ruotsissa luonnollisista syistä, eikä tänne muuttavien määrä korvaa poistumaa.

Kirjailijaesittely

Marja Mustakallio

(s.1958)
Filosofian tohtori, kanttori ja tietokirjailija.

Mustakallio on musiikin ja kirjallisuuden sekatyöläinen. Musiikkitieteen, kansanmusiikin, klarinetinsoiton ynnä muiden humanististen aineiden opintojen jälkeen hän toimi musiikinopettajana eri puolilla Suomea.
Tohtorintutkinnon Mustakallio suoritti Åbo Akademissa, väitöskirjan aiheena oli Fanny Hensel Mendelssohnin (1805-1847) musiikillinen toiminta (”Teen nyt paljon musiikkia”. Fanny Henselin toiminta modernisoituvassa musiikkikulttuurissa. Åbo Akademi förlag 2003).
Väitöstutkimuksen jälkeen Marja Mustakallio tutki 1800-luvun tornionlaaksolaista musiikkielämää. Tulokset kirjautuivat kirjaan Musiikkia rajalla. Sata vuotta tornionlaaksolaista musiikkielämää. Arktinen Ajatus 2009. Kirja käännettiin ja se ilmestyi ruotsiksi 2012 otsakkeella Musik på gränsen. Hundra år av tornedalskt musikliv. Kungliga Gustav Adolfs Akademien för svensk folkkultur palkitsi tutkimuksen samana vuonna.

Marja Mustakallio toimi vuodesta 1994 lähtien parinkymmenen vuoden ajan Kalevan ja Turun Sanomien musiikki- ja teatteriarvostelijana. Hänelle on myönnetty kerran valtion yksivuotinen arvostelijain taiteilija-apuraha.
Tällä hetkellä Mustakallio työskentelee Övertorneån seurakunnan kanttorina.

Körttisuvun hihhulilammas (Arktinen Ajatus 2016) on kirjoittajan isän kirkkoherra, asessori ja lääninrovasti Lauri Mustakallion (1923-1985) nuoruuden elämäkerta. Lauri Mustakallio oli tunnetun herännäissuvun jälkeläinen, joka löysi hengellisen kotinsa lestadiolaisuudesta. Kirjallisesti lahjakas Mustakallio jätti perintönä runsaan kirjekokoelman. Varhaisimmat kirjeet hän kirjoitti 6-vuotiaana. Erityisen mielenkiintoinen lähde on ollut jatkosodanaikaiset kirjeet, päiväkirjat  ja muut muistiinpanot. Kirja kuvaa myös maalaispappilan elämää 1900-luvun alussa, oppikoululaisten elämää sukulaistädin hoivissa Kajaanissa ja lopulta nuoren papin ensimmäistä työrupeamaa sodanjälkeisessä Ylitornion seurakunnassa. Kirjassa nuorukainen etsii itseään ja suhdettaan olemassaoloon. – Kirjan kirjoittaja, musiikkikulttuurin tutkija on hypännyt aidan yli, tytär kirjoittaa isästään.

Kirjailijaesittely

Kirsi Blomberg

#TURPA KIINNI TAI AINAKIN MELKEIN?

Kirsi Blomberg haluaa kirjallaan Turpa kiinni Tukholmassa laajentaa kuvaa ruotsinsuomalaisuudesta. Hänestä köyhyydestä ja viinan kanssa lotraamisesta on kerrottu yllin kyllin. Kirjan Tyttö Li(i)kanen Suora on, hyväosaisen hienostokaupunkiosassa asuva hyvissä naimisissa oleva, reilusti kolmenkymppinen.  Hänellä on elämässään melkein kaikki  paremmin kuin muilla. Jos ei olisi niitä muttia matkassa.

Sisuradiossa vuodesta 1987 työskennellyt Kirsi Blomberg kertoo kirjoittavansa aina, hän on pitänyt monta vuotta runoblogia Veden yli.  Turpa kiinni Tukholmassa on hänen toinen romaaninsa. Esikoinen Tärinää hyytelössä ilmestyi 15 vuotta sitten.

Miksi näin pitkä tauko?
– On minulla kirjoituspöydän laatikossa lisääkin. Esimerkiksi: Valkea frakki, joka kyllä kaipaa työstämistä. Ja olen tällä välin kirjoittanut myös kuunnelmia kuten: Jamppa Pontinen, Mr. Kersi,, Iloinen ja positiivinen tyyppi y.m. Satujakin on mukava kasallinen… jossakin.

Mistä Turpa kiinni Tukholmassa kertoo? 
– Turpa kiinni Tukholmassa kertoo nuoren naisen viikosta Tukholman Östermalmilla kun hän on päättänyt olla ihan hiljaa. Asioita monimutkaistaa se että kuukautiset ovat myöhässä, C-aine on kirjoittamatta ja muistitikku hukassa.

Kirjan nimi on aika raju? Mistä se tuli?
– Minusta oli mukava sanoa: Turpa kiinni Tukholmassa, monta kertaa peräkkäin. Hiljaa oleminen on omienkin kokemuksien perusteella todella vaikeaa ja monella tapaa todella tyhmää. Ihan yhtä tyhmää kuin jos sainoisi jollekin toiselle: Turpa kiinni. Ihmisen pitää puhua muuten pää täyttyy turhasta roinasta.
Välillä kirjan työnimenä oli: #parempi ihminen ja Östermalmin harhailijakin kummitteli pitkään. Myös Tyttö Li(i)kanen Suora olisi kai toiminut.  Tai sitten ei. Saas nähdä sitten kun olette lukeneet kirjan, kuinka väärässä tai oikeassa olin.  

Sanot haluavasi antaa ruotsinuomalaisille oikeuden muihinkin huoliin kuin alkoholismiin ja köyhyyteen?
– Kirjoitin Turpa kiinni Tukholmassa koska olen tavannut monia nuoria naisia joiden maailma on lähempänä tätä kuin sikaloita. Minusta se puoli maahanmuuttajuutta on kuitenkin käsitelty jo niin hyvin, että oli aika kirjoittaa myös näin. On todella tärkeää saada monia erilaisia kuvia suomalaisuudesta Ruotsissa. Totuuksia on monia. Sen täytyy näkyä fiktiossa. Toivon todella että monet muutkin kirjoittaisivat ja monesta eri näkökulmasta. 

Kirjoitat paljon runoja, mikä niiden kirjoittamisessa sinua viehättää ja miten se poikkeaa romaanin kirjoittamisesta?
– Runot vaan tulevat. Usein ne ovat osaksi alitajuisia työkaluja joiden avulla työstän ajatuksia joista tiedän tulevan jotakin muuta. Omat huomioni ja vaikka riimiharjoitukset lähtevät omille teilleen ja palaavat sitten osaksi jotakin kirjani persoonaa. Tämän työtavan huono puoli on heräämiset keskellä yötä. Jotakin on ollut kypsymässä, jotakin josta on usein kuvakin jo otettu. Jos vilkaiset Veden yli sivustolle, ymmärrät mitä tarkoitan. 

Kirjaesittely

Domino Kai

BOKEN ROMSKA RÖTTER:

Romska Röster är romers egna berättelser. De vill berätta om sin historia, sin kultur och sitt språk - hur de lever och hur de behandlas. Deras röster ljuder även i fotograf Anders Rymans inkännande porträtt av svenska kalderashromer, svenska resande, finska kaaleromer, serbiska arliromer, rumänska ursariromer...alla olika men ändå lika. Känslan av att inte höra till, att stå utanför, delas av alla, men den romska identiteten och släktsammanhållningen är stark.

Med fotoutställningen och boken Romska Röster vill Upplandsmuseet bidra till samtal och reflektioner kring rasism, utanförskap och marginalisering. Och som kulturinstitution verka för ett inkluderande romskt kulturarv.

BOKEN MIRITZA & SEBASTIAN

Denna bok med text på finska, romani kaale, och svenska är tänkt att användas som underlag fördiskussion bland romska föräldrar samt hos personal i förskola och skola. Genom att vi blir medvetna om hur familjens traditioner påverkar de romska barnens liv och vi lär känna hur svensk personal uppfattar detta, kan vi närma oss varandra och på så sätt undvika sådana kulturkrockar som är till men för barnen. Eftersom boken vänder sig till både romer och svensk personal är texten på tre språk: kaale-romska, svenska och finska.

Kirjailijaesittely

Liisa Laukka

SUOMALAISEN EMALIN TUNTOMERKKINÄ OVAT VÄRIKKYYS JA KORISTEET

Rakas Finel ja Arabia-emali -kirjan sivut kertovat suomalaisten emalituotteiden vaiheita n. 90 vuoden ajalta.

Emaliastioiden ulkonäkö on muuttunut aikojen myötä yksivärisistä koristeellisiin. Wärtsilä Järvenpään Emalin tuntomerkkinä jo 1950-luvulta oli värikkyys ja muoto. Ruotsalaisen Kockumsin emalitehtaan tuotannon lopettaminen vuonna 1971 muutti merkittävästi Wärtsilän tuotantoa ja uudistuksia mallistoon.

Kockumsin malliston Kalas-kattila sopi erinomaisesti Arabia-emalin uuden tuotesarjan Kesti-kattilaksi. Kestistä tuli kautta aikojen eniten koristeltu tuote.
Suomalaisten emaliastioiden värikkyys ja koristeet herättävät monia muistoja isovanhemmista ja lapsuudesta. Siksi iloisen värikkäät emaliset käyttöesineet ovat suosittuja myös uusien sukupolvien parissa. Kalas- ja Onnimanni-mallit ovat muuttuneet käyttöesineistä keräilysuosikeiksi, joissa suomalainen ja ruotsalainen muotoilu sulautuu yhteen erinomaiseksi kokonaisuudeksi.
Laaja koristekirjasto, joka sisältää yli 70 koristetta auttaa tunnistamaan koristeet ja myöskin niiden suunnittelijat.

Muutin Sotkamosta Ruotsiin vuonna 1969. Työskentelin Volvolla muun muassa eläkkeiden ja vakuutuksien parissa. Olen kiinnostunut suomalaisesta muotoilusta, kauniista ja ajattomista esineistä, joita ei enää valmisteta. Eläkkeelle jäätyäni perustin vuonna 2012 verkkokaupan www.jolisas.se, joka on keskittynyt ennen kaikkea 1900-luvun suomalaiseen lasiin ja posliiniin.
Viime vuosina kiinnostukseni heräsi värikkäisiin ja kauniisiin emaliesineisiin. Pian niistä tulikin osa verkkokaupan valikoimaa. Myös suomalaisten ja ruotsalaisten esineiden samankaltaisuus yllätti ja herätti uteliaisuuden saada lisää tietoa. Tietojen puuttuminen oli alkusysäys tutkimukselle. Tutkimuksen tuloksena kasaantui paljon arvokasta aineistoa esimerkiksi esineiden koristeluista ja niiden tekijöistä. Näin syntyi ajatus kirjan kirjoittamisesta.
Haluan kirjani avulla tuoda esille lahjakkaat taiteilijat ja muotoilijat, jotka ansaitsevat huomion suomalaisen emalin historiassa. 

Kirjailija ja kustantaja: Liisa Laukka, www.jolisas.se, sidottu, Sivuja: 208, ISBN 978-91-639-0800-2, Omakustanne

Kirjailijaesittely

Cilla Jahn

DÅ JORDEN ANDADES

Cilla Jahn har skrivit en fantastisk berättelse i tre delar om tre kvinnors livsförhållanden, en i Finland på 1600-talet, en i Italien på 1700-talet och en i Amerika på 1800-talet. Berättelserna handlar om hur en kvinnas liv kunde utgestalta sig i dessa tider och i dessa länder. I den finska berättelsen skildras livet för en sadelmakares dotter i Åbo som sjutton år gammal gifts bort med en grym och våldsbenägen släkting på en gård i östra Finland. Hon tvingas fly från maken tillbaka till fadern i Åbo och sedan maken dödats i ett knivslagsmål gifter hon om så småningom sig med en välbeställd fältskär. Cilla Jahn berättar historien om en kvinna som drabbas av tidens fattigdom, häxtro och brännvin men också av andlig resning, kärlek och mänsklig värme. Skildringen är stark och övertygande. Cilla Jahns berättartalang imponerar. Skildringen sitter i kroppen långt efter det att jag avslutat läsningen.
Bengt Wadensjö biskop

Cilla Jahn, f 1949 är konstregissör, konstkoordinator, föreläsare och författare och har gett ut Möten med konstnärer, Rasters förlag 2002. Själsfragment i Diktformat, Notiser och reflexioner av Gösta Jahn och Cilla Jahn, far och dotter, Förlaget Bokbandet 2008. Då Jorden andades, en berättelse om sadelmakarens dotter, Recito förlag, 2015. I tidlöshetens rum, en berättelse om Anna, Kardinalens brorsdotter, Recito förlag 2016. Hon valdes till Årets Stockholmska 1996 av Svenska Dagbladet för sina insatser som idégivare och genomförare av Konstprojektet Gud Fader på Himmelsbågen, en 25 meter hög skulptur av Carl Milles och Marshall Fredericks ursprungligen gjord för FN, men som aldrig blev utförd och idag hälsar besökare välkomna till Stockholm. Hon har utsmyckat ca 900 miljöer i Stockholms län, Malmö och Läsö i Danmark. Ingmar Bergmans torg med skulptören Peter Linde invigdes 2015. År 2005 fick hon Nacka kommuns stora Kulturpris. Se www.artline.a.se

Kirjailijaesittely

Päivi Hällström

HILLAS VÄRLD / HILLAN MAAILMA

Hillas värld är en tvåspråkig bok för barn i åldern 5–9 år. Den handlar om en sverigefinsk familjs vardag i Sverige, och i centrum står familjens dotter Hilla som snart ska fylla 7 år.

Vi får träffa Hillas pratglada undulat Tipu och hälsa på hemma hos bästa kompisen Svea och hennes ragdollkatt August. Vi får också följa med till förskolan och se vad barnen får göra där och till en generationsträff på ett äldreboende för finsktalande. Och så får vi vara med om ett spännande äventyr.

Hillan maailma on kaksikielinen kirja 5-9 vuotiaille lapsille. Se on kertomus ruotsinsuomalaisesta perheestä ja ennen kaikkea perheen tyttärestä Hillasta, joka täyttää pian 7 vuotta.

Kirjassa kuvataan perheen arkipäivää Ruotsissa. Saamme tutustua Hillan puheliaaseen undulaattiin Tipuun ja käydä kylässä Hillan parhaan ystävän Svean ja hänen ragdollkissansa Augustin luona. Saamme tutustua myös esikouluun ja nähdä mitä lapset siellä tekevät. Käymme myös suomalaisten vanhusten hoitokodin toimintatuokiossa, joka on kaikenikäisille.

Om författaren:

Päivi Hällström är förskollärare och har arbetat som metodik- och pedagogiklärare vid förskollärarutbildningen på Mälardalens högskola.

Päivi Hällström on lastentarhanopettaja ja hän on myös toiminut metodiikan- ja pedagogiikan opettajana Mälardalenin korkeakoulussa lastentarhanopettajien valmistuksessa.

Illustrationer: Ida Rosén Branzell

Kirjaesittely

ANTOLOGI FINNJÄVLAR

Svenska rasbiologer stämplade finnen som lägre stående. Finnar i Sverige har kallats ”det sämsta element, som från främmande land tillföres Sverige”. Språket har förbjudits och stereotyper om finnar är fortfarande vitt spridda.
I Finnjävlar berättar ett 15-tal sverigefinnar om klass och klassresor, diskriminering och motstånd. Om stolthet, skam och kampen för självkänsla.

Det handlar om mammor och pappor som dött i förtid. Om lärare som skrattar åt ditt uttal. Om känslan av att vara utanför. Om att varken vara finne eller svensk – eller både och.

Medverkande:
Susanna Alakoski
Seluah Alsaati
Ivar Andersen
Kristian Borg
Maziar Farzin
Eija Hetekivi Olsson
Nanna Huolman
Andreas Ali Jonasson
Domino Kai
Mats Kolmisoppi
Tuija Nieminen Kristofersson
Lina Puranen
Victoria Rixer
Kaisa Syrjänen Schaal
Zac O’Yeah
Marja Ågren

Red. Kristian Borg (f. 1975) är journalist och förläggare, född och bosatt i Stockholm. Hans föräldrar träffades på Finlandsfärjan och arbetade inom bland annat städ- och restaurangbranschen.

Kirjailijaesittely

Mona Mörtlund

Mona Mörtlund är en tvåspråkig poet, författare och dramatiker som skriver på svenska och meänkieli. Hon är född och uppvuxen i Tornedalen och bor numera i Luleå.

Hon har skrivit barnböcker, diktsamlingar, filmmanus och teaterpjäser.
Hennes två senaste diktsamlingar Morgonnatt och Mörtlunds Mona kom ut på finska i Irene Piippolas översättning 2016, Muistan mettäaukion, lämmön iholla (Väyläkirjat).

Hennes första pjäs Regnblommorna är vackra i år/Vale tappaa sielun sattes upp av Tornedalsteatern 2005 och när ensemblen gästspelade med pjäsen på Dramaten 2006 var det första gången meänkieli hördes på nationalscenen.  Pjäsen visades också på tv. Hennes senaste pjäs När vinterns stjärnor lyser här(tillsammans med Ninna Tersman) sattes upp, i regi av Josette Bushell-Mingo, av Norrbottensteatern, Giron sámi teáhter och Tornedalsteatern 2012 och ensemblen turnerade också med pjäsen i Riksteaterns regi runtom i Sverige 2014.  Av nättidningen Nummer.se blev  pjäsen utnämnd till Bästa pjäs i Norrland 2012. Pjäsen handlar huvudsakligen om vilka konsekvenser Sveriges försvenskningspolitik och syn på minoriteter haft för tornedalingar och samer.

Mona Mörtlunds senaste film Mie halvan kotia  handlar om en kvinna på ett sjukhem i Stockholm som glömt all svenska och bara minns strofen ”mie halvan kotia” på sitt tornedalsfinska modersmål.  Lo Kauppi, Lilly Ylipää, Cecilia Nilsson och Regina Veräjä spelar de bärande rollerna i filmen som, sen den hade premiär 2009, visats på en mängd olika platser i Sverige, Norge och Finland. Mie halvan kotia vann första pris på filmfestivalen The Northern Character i Murmansk i Ryssland 2009.

Mona Mörtlund är just nu aktuell med fem berättelser om flickan Minna som bor med sin mamma i en liten by i Tornedalen. Berättelserna är skrivna på meänkieli och är beställda av Sveriges Radio. De är översatta till samtliga nationella minoritetsspråk plus svenska och  Sisuradio var först ut med att sända det första avsnittet  den 26 oktober.

Mona Mörtlund arbetar också som översättare och har bl a översatt August Strindbergs Ett drömspel  till meänkieli.

Hösten 2015 framträdde Mona Mörtlund med sin poesi på Dramaten och sommaren 2016 läste hon poesi i hembyn Kangos då tornedalingarnas dag firades i närvaro av bl a kulturministern Alice Bah Kuhnke.

Kustantajaesittely

Karin Sohlgren

NDIO

NDIO är ett förlag som hyllar flerspråkighet och mångkultur! Karin Sohlgren, fd barnbibliotekarie i Rinkeby startade förlaget utifrån behoven att ge läsglädje åt alla och att bidra till en lustfylld inlärning av svenska och modersmål. 2016 tilldelades jag Stiftelsen Abrahams Barns integrationspris.

Genom NDIO tar jag in och anpassar böcker från det engelska förlaget MantraLingua, världsledande på området och mångfaldigt prisbelönade för sin innovativa teknik. NDIO utvecklar en pedagogik för svenska förhållanden, håller kurser och skapar webbresurser.

NDIO översätter till svenska och samarbetar med modersmålslärare för översättningar till de språk som saknas i Mantras utgivning, däribland finska. Idag finns resurser på ett sextiotal med engelska och ett tjugotal med svenska.
För de svensk-finska barnen finns två bilderböcker på svenska och finska och en plansch med siffror, årstider, månader, veckodagar – och födelsedagssången! ”Start of the Day”. Med PENpal kan du lyssna på färdiga ljudfiler på mängder av språk och även spela in själv! Det engelska språket får du på köpet! Det finns 1000 ljudfiler och alla är gratis! Läs mer på www.ndio.se

Taiteilijaesittely

Miriam Johannesson

Korutaiteilija

Miriam Johannesson, filosofian maisteri, pääaineina estetiikka ja taidehistoria, opiskelee tätä nykyä Tukholman Taideteollisessa korkeakoulussa (Ädellab, Konstfacksskolan).

Miriam Johannesson tekee työtä sekä jalojen että epäjalojen metallien parissa; hän yhdistää hopeaa, pronssia, vismuttia ja tombakkia maan, meren ja avaruuden materiaaleihin. Hän työskentelee pääasiassa eksperimentaalisen valun alueella käyttäen luonnonmateriaaleja kuten esimerkiksi mustekalan luustoa, johon rautameteoriitit, tektiitit (lasimeteoriitit) ja kasvit luontuvat itsestäänselvästi.

Johannesson saa inspiraatiota sekä aikaisemmasta työsarastaan arkeologisena piirtäjänä että paikoista, joissa hän on asunut ja vaikuttanut: Toimiessaan konservaattorin assistenttina Peggy Guggenheim -museossa Venetsiassa, opiskellessaan taidehistoriaa Roomassa, museotyöntekijänä Chinati -taidemuseossa Marfassa, Teksasissa, ja projektiopinnoissaan Japanissa.

Maailman ja ajan makro- ja mikropespektiivit mahtuvat samanaikaisesti Miriam Johannessonin topograafiseen, patinoituun ilmaisuun.

Kirjailijaesittely

Raimo Sillanpää

METSÄSUOMALAISUUS INSPIROI

Kirjailija Raimo Sillanpää on vuosikymmenien ajan vaikuttanut ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden saralla. Hän on pitänyt kirjoituskursseja, ollut mukana lukemattomissa antologioissa ja lukenut runojaan Lahden runomaratoneissa, mutta ensimmäinen oma teos, Ihmike, ilmestyi vasta kolme vuotta sitten. Sitä seurasikin sitten kirja toisensa jälkeen, viime vuonna  runokokoelma Sunnansånger, nyt syksyllä Maailman humu ja uusi  runokokoelma on jo tekeillä.

Raimo kertoo tarvitsevansa hiljaisuutta runojen kirjoittamiseen. Sitä hän löytää mökiltään Taalainmaalta, Sunnan järven rannalta. Nämä Dan Anderssonin synnyinseudut, joissa metsäsuomalaiset ovat tarponeet ja joissa Raimo tuntee vieläkin maahisten asustelevan, inspiroivat häntä. 

– Metsäsuomalaisuus kiehtoo minua, etenkin heidän sitkeytensä ja peräänantamattomuutensa. Esimerkiksi Dan Anderssonin isän lukutaidoton äiti laittoi luun kurkkuun hänen maataan hamuaville ruukin patruunalle ja pehtorille.

Iän myötä luonnosta on tullut Raimolle yhä tärkeämpi. Maaseudun pimeydessä tähtitaivas välkkyy erityisen kirkkaana ja silloin hän tuntee olevansa lähellä maailmankaikkeutta, kosmista todellisuutta. Jo lapsena hän oli kiinnostunut tieteiskirjallisuusdesta. 

– Minulla on vieläkin tallella paksut vihkot joihin tarinoitani kirjoittelin, kunnes sitten kyllästyin, hän sanoo.

1980-luvun alussa hän löysi aateveljiä ja innostui uudellen. Hänen tieteisnovellejaan julkaistiin Aikakone-kirjallisuuslehdessä. Eikä scifi ole jättänyt häntä rauhaan tämän jälkeen. Kevääksi on suunnittella kirja, jossa jatketaan Ihmikeessä ollutta tarinaa. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä runokirja, jossa vammaisille annetaan puheenvuoro.

Maarit Turtiainen

Kirjaesittely

Paul Granholm

Uusin kirjani nimi on Kunta Kinte 2014. Se on kertomus nykyajan Kunta Kintestä, joka on oikeasti sukua 1700- luvulla eläneelle orjana USA:han viedeylle Kunta Kintelle. Hänen matkansa Yhdysvaltoihin on kuitenkin aivan erinlainen, mutta kylläkin mutkikas. Tarina on hauska kertomus nuoresta miehestä jonka matka kulkee Länsi-Afrikan  Gambiasta USAhan.

Vuodenvaihteessea ilmestyy ruotsiksi kirjoitettu Livvakter, joka faktakirja joka kertoo henkivartijan ammatista sekä poliisni työstä niin sanotusti verhojen takana. Kirjan päähenkilö on nimeltään Stefan Ewertsson. Hän on työskennellyt poliisina noin 40 vuotta, siitä 15 vuotta Säpon agenttina. Hän on toiminut mm. Ruotsin kuningasperheen henkivartijana ja monen pääministerin ja monen muun politikon henkivartijana. Työssään Pierre Schorin henkivartijana hän tapaa mm. Fidel Castron Kuubassa ja kuningasparin vierailulla Etelä-Afrikassa presidentti Nelson Mandelan.
Toinen päähenkilö, Peter Jonsson, on myös Säpon agentti, joka on toiminut turvallisuusasiantuntijana monet vuodet ja myös henkivartijana kuningasperheelle ja politikoille. Hän on myös ainoa ruotsalainen joka on toiminut FBI Academiassa USAssa kouluttajana. Tämän jälkeen hän perusti oman turvallisuusyrityksen, jonka asiakkaiksi kuuluvat esim Ikeaperhe Kamprad

Ammatti sinänsä sekä ihmiset ja tapaamiset ovat mielenkiintoisia ja ainutlaatuisia. Tällaista kirjaa ei ole koskaan aikaisemmin julkaistu Pohjoismaissa.

Tämän lisäksi olen kirjoittanu lasten kuvakirjan,  joka kertoo fantasiahahmoista Afrikan Savannilla. Kirja kertoo turkishattu Nilenistä  ja hänen seikkalustaan.

Kirjailijaesittely

Birger Winsa

Författare och docent i meänkieli

Född i Kainulasjärvi, Pajala.

Skriver sedan 2011 essäer om bydåren, två språkformer: skapar- och förvaltarspråk, individualistisk socialism, vetenskapsideologi. Det senaste är aforismer i vetenskapskonst. På meänkieli och svenska.

Har publicerat ca 35 böcker.

Kirjailija ja meänkielen dosentti

Kotosin Pajalasta

Olen julkassu noin 35 kirjaa. Muutama kirja meänkielelä.
Kirjoitan vuoesta 2011 esseitä kylähullusta, kahesta kielimuoosta: luovan- ja johtajankielestä, individualistisesta sosialismista, tietheenideologiista. Viimiset kirjat on aforismia tietheentaitheesta. Sekä ruottiks ette meänkielelä.

Emme saaneet oppia kirjoittaan suomea. Siksi meänkieli.